Kansainvälistymisessä voi käyttää useita toimintamalleja. Kansainvälistymiseen tarvittavat operaatiomallit voidaan järjestellä yritykseltä vaadittavan sitoutumisen perusteella. Kun valitaan toimintamallia pitää ottaa huomioon yrityksen omat resurssit, tuotteen tai palvelun rajoitteet ja kohdemarkkinan ominaisuudet. Toimintamalleja ei tarvitse ajatella toisensa poissulkevina, vaan niitä voi ja ehkä pitääkin yhdistellä. Kaikki riippuu tilanteesta jossa ollaan ja tilanteista joita mahdollisesti tulee eteen. On syytä suunnitella siis myös tulevaisuus, vähintäinkin riskien kautta.

Franchising on varteenotettava vaihtoehto palveluyrityksen ja pienten yritysten kansainvälistymiskeinona. Siinä luovutetaan osa kontrollista paikallisille franchising yrittäjille. Toisaalta myös saadaan näiltä yrittäjiltä pääomapanostus ja voidaan kasvattaa ketjun näkyvyyttä ilman omia pääomasijoituksia. On yllättävää miten suuri osa kotimaan toimijoista on franchising-ketjuja. Franchising sopimuksissa on eroja, franchising antaja voi hyvinkin tarkkaan rajoittaa franchising yrittäjän toimintaa. Toinen ääripää sopimuksissa on esimerkiksi vain vaatia että logo näkyy julkisivussa ja myytävät tuotteet pitää ostaa franchising antajalta, muuten annetaan franchising yrittäjälle täysin vapaat kädet.

Lisensointi on korkean teknologian toimijoiden tapa kansainvälistyä. Tämä operaatiomalli liittyy erittäin läheisesti patentteihin. Tähän toimintamalliin liittyy riskejä, ja pienet toimijat eivät todellakaan ole samalla viivalla suuryritysten kanssa. Lisensointiin liittyvä patenttien valvonta vaatii resursseja joita pienyrityksellä ei ole. Lisäksi suuryritykset voivat laskelmoidusti kävellä pienen yrityksen yli: Pienyritys voi kyllä nostaa oikeusjutun suuryritystä vastaan patenttirikkomuksesta, mutta pienyrityksellä ei ole resursseja viedä oikeustaistelua loppuun. Konfliktitilanteessa pienyrityksen konkurssi on todennäköisempää kuin oikeuden tapahtuminen.

Vähemmän tunnettu kansainvälistymisen muoto on johtamissopimukset. Johtamissopimus tarkoittaa, että kohdemarkkinan toimija ostaa tarpeellisen hallinnollisen ja teknisen osaamisen. Yrittäjällä itsellään on tässä tilanteessa mahdollisuus kokeilla kohdemarkkinoita ja saada siitä lisäksi rahaa. On myös huomattava, että toimiminen kohdemarkkinan yrityksen johdossa antaa mahdollisuuden kanavoida tilauksia omalle kotiyritykselle.

Kansainvälinen alihankinta on periaatteessa kotimaisen alihankinnan jatke. Pienten yritysten voi olla vaikea toimia alihankinnan ostajana, erityisesti jos kulttuurierot ovat suuret. Kulttuurieroista johtuvista väärinkäsityksistä koituvat kustannukset voivat kohota merkittäviksi. Tämä saattaa tuntua pelkästään omassa kotikulttuurissa toimineen yksilön mielestä täysin käsittämättömältä. Ei luultavasti ole kovin lohduttavaa kuulla, että samalta tilanne tuntuu kohdemarkkinan vastapelureissakin. Usein lopputulemana on turhautuminen ja vetäytyminen kansainvälisestä alihankintatoiminnasta koska se näyttää mahdottomalta.

Projektitoiminta kansainvälisessä ympäristössä liittyy yleensä tuote- tai palvelukehitykseen. Tämä on perinteistä alihankintaa huomattavasti vaativampi laji ja kulttuurierojen vaikutukset ovat erityisen suuria. Tämän toimintamallin käyttöä tavallisesti hankaloittaa vielä fyysinen etäisyys. Lisäksi tällainen toiminta koetaan yrityksen kotitoimistolla hyvin helposti uhkaavaksi. Yrityksen oma henkilökunta pelkää tulevaisuutensa puolesta. Tämä kaikki aiheuttaa vakavia riskejä erityisesti keskisuuren yrityksen toimintaan. Oikealla organisoinnilla ja johtamisella riskejä voi lieventää.

Vienti on yleisin kansainvälistymisen muoto. Vientiä voi tehdä monella tavalla. Voidaan käyttää kotimaista toimijaa joka huolehtii viennistä puolestamme. Voidaan käyttää ulkomaista toimijaa joka huolehtii jakelusta tai jakelun koordinoinnista kohdemarkkina-alueella. Voidaan perustaa oma toimisto kohdemarkkina-alueelle ja kontrolloida itse jakelua. Voidaan käyttää kohdemarkkinoilla toimivia agentteja. Viennissä toimintamuodot erotellaan usein sen perusteella miten tuotteen omistus vaihtuu ja kuka vastaa mistäkin osasta toimitusketjua.

Liittoumat eli allianssit ovat erityisesti keskisuurten tai sitäkin suurempien käyttämä kansainvälistymisen toimintamalli. Yritykset tällöin tavallisesti perustavat yhteisesti omistetun yrityksen kohdemarkkina-alueelle. Tavoitteena on, että kummankin vahvuudet yhdistettynä tuovat riittävän kilpailuedun. Tavoite voi esimerkiksi olla niinsanotun kokonais tuotteen (whole product) tuominen markkinoille. Kokonaistuotteen käsite tarkoittaa loppukäyttäjälle helpommin ymmärrettävissä ja hankittavissa olevaa tuotetta. Kokonaistuote liittyy läheisesti uusien innovaatioiden tuotteistamiseen. Toinen esimerkki allianssin tavoitteista voisi olla toisen osapuolen teknisen osaamisen ja toisen osapuolen teknisen osaamisen yhdistämisen. Ei ole täysin possuljettu ajatus, etteikö tämä malli olisi hyvä pienten yritysten toiminta-malliksi. Tällaista toimintaa harkittaessa pitää aina miettiä osapuolten tasapuolisuutta.

Suora investointi ulkomaille kansainvälistymisen muotona tarkoittaa yrityksen täysimittaista läsnäoloa kohdemarkkina-alueella. Sekä tuotanto että markkinointi hoidetaan tällöin kohdemarkkina-alueella sijaitsevan tytäryrityksen toimesta. Tytäryritys voidaan joko perustaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä, tai sitten se voidaan ostaa paikallinen toimija. Kummassakin on etunsa ja riskinsä. Tytäryrityksen perustaminen on hitaampaa kuin yrityksen ostaminen. Yrityksen ostamisen jälkeinen integraatio kotitoimiston väen kanssa voi aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia, muunmuassa kulttuurisyistä. Pienellä yrityksellä ulkomaisen toimijan ostaminen ei normaalisti ole harkittavissa oleva vaihtoehto.